Harkkoja, hikeä ja hermoilua...mutta myös hirsiä!
Kaivurin lopettaessa alkoi seuraava urakka, joka jatkuu edelleen, vaikka
ajattelimme sen olevan nopeammin ohi. Huolellisesti tasatulle talon paikalle tuotiin perustustarpeet.
Ensin piti asetella anturamuotit
paikalleen.
 |
Sisääntulokuistin antura |
 |
Muotit paikallaan. |
Mittaaminen ja asettelu ei ollut kovin haasteellista, mutta valu olisi
voinut onnistua paremminkin, ainakin Ilkan mukaan. Valmiin anturan pinta
ei ollut ihan tasainen, mikä aiheutti hankaluuksia ensimmäisen
harkkokerroksen kohdalla. Joitakin harkkoja piti matalissa kohdissa
korotella muovilapuilla, ja sitten kiinnittää koko alin kerros anturaan betonilla.
 |
Antura valun jälkeen. |
|
|
|
|
 |
Ensimmäinen kerros valmis ja raudoitettu.
Harkkojen pilkkomista varten piti tietenkin
saada sähköt toimimaan. Ei harkkoja ihan ilman
apuvälineitä katkota! |
|
|
|
Jokaisen kerroksen kohdalla on ollut epätasaisuuksia sen verran, että niitä korjatessa on mennyt enemmän aikaa kuin aluksi luulimme. Nyt sokkeli on kuitenkin viimeistä kerrosta ja pystyraudoitusta vaille lähes valmis.
Toivottavasti pääsemme nopeasti taloa pystyttämään sillä hirret ovat jo tontilla!
 |
Hirsiä Kuusamosta!
Taitava kuski täytyy sanoa,
kun sai tuon kokoisen auton peruutettua kapealle tielle! |
 |
Sieltä niitä paketteja paljastui! Ensin purettiin lasti peräkärrystä. |
|
|
 |
Ja sitten loput! |
|
|
|
Loppukesä pitäisi vielä huhkia, jotta saataisiin talo sateensuojaan. Sitten pääsemme lomalle töihin!