Uusi vuosi ja uudet kujeet, toivottavasti:
viime vuosi päättyi ilkivaltaan!
Joulukuussa, pari päivää ennen joulua, kaikkensa antanut uupunut rakentaja teki järkyttävän löydön talon kattorakenteista: yhden kattotuolin alapaarre oli sahattu poikki siten, että keskeltä paarretta puuttui noin kahden metrin pala. Jotenkin siitäkin selvittiin, eikä kukaan onneksi loukannut itseään putoamalla paarteen läpi tai jäämällä tippuvan palasen alle. Aikaa ja rahaa kului kuitenkin korjaukseen ja mieli pahoittui. Piti hankkia riistakamera ja liiketunnistimella varustettu halogeenivalo pääoven yläpuolelle, jotta vastaavilta ilkivallanteoilta jatkossa vältyttäisiin.
Nyt ollaan taas keskitytty varsinaiseen hankkeeseen ja tässä tulee viime kuukausien eteneminen pähkinänkuoressa.
Loppusyksyllä ennen ensilunta:
 |
Päätykolmiot on saatu valmiiksi ja ylös on asennettu ikkunat ja tuulensuojalevyt. |
 |
Päätykolmio sisältä katsottuna. |
Kun päätykolmiot saattiin tuohon pisteeseen ja aluskate päälle, piti tehdä sisääntulokatoksen ja -terassin runko.
Lumen tulon jälkeen:
 |
Terassin teko alkaa... |
 |
Lattian runko valmiina. |
 |
Katos terassin päällä tuettiin pilareilla ja niiden päälle nostetulla liimapuupalkilla. Kuvassa Ilkan oma hieno ratkaisu: lisäpalikka, jonka avulla liimapuupalkki saatiin tukevammin kiinni säätöjalkaan.
|
 |
Terassin pilarit paikoillaan. Kuvassa myös jämäpuista koottu "harakiriteline". |
Ja sitten huomattiin tämä:
 |
Näistä kuvista näkee kuinka paarre oli sahattu. Pala oli hämäävästi lähes paikallaan, ja sen päällä oli lankuista tehty kävelysilta. Huonosti olisi käynyt, jos olisi astunut päälle! |
Rikosilmoituksen myötä talo pääsi jälleen paikallislehteen. Itse emme juttua nähneet, mutta naapuri kertoi siitä meille. Tällaiset ikävät jutut eivät tunnu kivalta naapureistakaan!
Lisää taas myöhemmin. Kiitos jälleen auliille talkoomiehelle ja mukaville auttavaisille naapureille!
Tuosta tulee varmasti kaunis! Meillekin tulee hirsimökki. Pienestä pitäen olen semmoisesta haaveillut, ihana vihdoin saada se. Ja hyvä ettei vahinkoa tosiaan käynyt ja pystyi väistämään askeleen! https://www.karvianhirsirakentajat.fi/hirsihuvilat/
VastaaPoista